keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Lämmin kasvissalaatti

kasvissalaatti fetalla

Lämmin kasvissalaatti

2-4 henkeä

300 g kukkakaali
kesäkurpitsa
3 paprikaa

salaattia
fetaa


Kasvisten marinadi:
öljyä
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria
1/2 tl hunajaa


Kuumenna uuni 250 asteeseen.
Huuhdo kasvikset.
Leikkaa kasvikset vähän tulitikkulaatikkoa pienemmiksi lohkoiksi.
Paahda kasviksia uunissa grillivastuksen alla n. 15 minuuttia.

Valmista marinadikastike sekoittamalle keskenään öljy, sitruunamehu, mustapippuri ja hunaja.
Mikäli hunaja on kovaa, saat sen juoksevaksi esimerkiksi vesihauteessa lämmittämällä.

Nosta kasvikset uunista.
Valele kasvikset lämpimänä kastikkeella.

Anna kasvisten jäähtyä hetki ja sekoita salaatinlehdistä ja fetasta salaatti.
Kaada haaleat kasvikset salaatin päälle ja nauti.


kasvikset menossa uuniin

Tästä värikkäästä salaatista syö joko neljä alkupalana tai kaksi nälkäänsä. Paahtaminen korostaa kivasti kasvisten makua ja tekee paprikoista makeita. Tarkoituksena on paahtaa kasviksista vain hivenen pehmeitä eli ne saavat pysyä napakoina.

kasvikset paahdettuina

Mikäli salaatti ei maita, on tämä kasvispaistos mainio lisuke esimerkiksi grilliruokien kaveriksi.


värikkäät uunikasvikset

Ei kommentteja: